Nyt sitten ollaan saatu uusi vuosi pyöräytettyä käyntiin myös täällä. Uusi banneri pääsi tänään esille, jota olenkin työstänyt monta monituista päivää. Valehtelematta varmaan 30 erilaista banneria olen vääntänyt, ja tähän sitten kuitenkin päädyin. Yksinkertainen, väritön, perus - mitäpä sitä muuta bannerilta toivoisikaan.
Blogitauot näyttää olevan aika in täällä blogilla. Kiirettä pitää, ja ei ole pahemmin kerennyt tänne tulla rustailemaan. Tarkoituksenanihan oli että rupeasin kuvaamaan teille 365, mutta sekin nyt sitten jäi. Onnistuin nimittäin kadottamaan järkkärin laturimen ja akkuhan on ihan finaalissa tuossa kamerassa. Joten se siitä sitten. Katsotaan jos saisin tehtyä edes jonkinlaisen kuva haasteen jossain vaiheessa - sekin voi olla suuren suuri ponnistus minulle.
Tälle vuodelle olen hieman asettanut haasteita. Paljon olisi parannettavaa, mutta jostain kai sitä on lähdettävä.
Tässä muutamia asioita joita pitäisi saada aikaan vuoden aikana:
* Painoa pois ainakina -20 kg
* autolla ajo hieman vähäisemmäksi,
nykyään kun autoa tulee käytettyä ihan liikaa.
* Rahan tuhlaus seis (turhien asioiden ostelua vähentää)
* Stressata vähemmän
(ei sovi minun päälle yhtään, huomattu kyllä on migreenit on jälleen kehissä.)
* Isojen päätösten teko (työ, elämä, muut)
* Kuntosali jäsenyyden hankkiminen.
Siinäpäs muutamia mitä pitäisi saada aikaiseksi. Kuntosali jäsenyys olisi tarkoitus hankkia ihan tässä lähiaikoina. :) Ja siitä lähtee sitten myös tuo painonpudotus (:
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille lukijoille! ♥


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun jätät jälkesi käynnistäsi! :>
Anonyymit: Olisi kiva jos laittaisitte nimimerkin perään :)