Pitäisi vissiin välillä tännekin käydä päivittelemässä kuulumisia ja muita juttuja.
Viimeisen viikon aikana on sattunut ja taphatunut aika paljo.
Maanantaina suuntasimme äitini kanssa Kuopioon Ikeaan. Lähdettiin aamulla hyvissä ajoin ajelemaan, jotta keretään sinne kun liike avautuu.
Oli todella kiva kierrellä, kun ihmisiä ei ollut hirveästi. Sai rauhassa keräillä tuoteita kauppalistaan. :)
Kun yläkerta oltiin tsekattu ja tuotteet merkattu listaan suunnattiin äitin kans ravintolaan. :) Siinä syötiin aamupala ja sen jälkeen nokka kohti alakertaa. ;) Siellähän sitä tavaraa oli. Tuli ostettua kaikkea tarpeellista ja ehkä hieman myös tarpeetonta, mutta kaikelle löytyy varmasti käyttöä. :)
Meillähän vierähti Ikeassa melkein neljä tuntia, jonka jälkeen lähdettiin kotia kohti. Ei jaksettu enää (ei olisi autoon sopinut enempää tavaraa) lähteä kiertelemään kuopion keskustaan, vaan päätettiin lähteä kotia. Matkalla pysähdyttiin yhdessä citymarketissa, josta ei kyllä mitään löytynyt, mutta tulipahan käytyä. :D
Nälkähän se yllätti ja pysähdyimme syömään Matin ja Liisan asemalla. Lounaana oli pottumuussia, lihapulla kastiketta, matelikalaa ja jotain liha pastaa. :) Syötiin masut täyteen ja matka jatkui taas. :)) Kotiin päästyämme edessä olikin tavaroiden purku, tuntui ettei tavarat lopu koskaan. :DD Tuli vissiin ostettua hieman tavaraa. :D
Suuntasimme vielä myös uudelle asunnolle. Tarkoituksena oli käydä mittaamassa keittiötasojen pituudet ja leveydet sun muut, sillä meille tulee uudet tasot. ;) I LIKE!! ♥ Siinäpäs se maanantai päivä sitten vierähtikin, ei muuta kerennyt edes tekemään. :))
Torstaina kävin tilaamassa meille paikallisesta keittiö yrityksestä keittiötasot. Mietin useampaan otteeseen, että ostaisinkos paikallisesta firmasta, ja maksan ehkä hieman enemmän tasoista, vai käynkö ostamassa tasot jostain aivan muusta keittiöfirmasta. Noh, paikallinen yritys veti pidemmän korren, sillä sieltä sain ihan super hyvää palvelua ja lupasivat tasot tehdä jo maanantaiksi valmiiksi. WHIPPII! :)
Lauantaina suuntasin auton keulan kohti lapsuuden kotia. Valmistelimme äitini kanssa veljeni rippijuhlia, siivoilimme ja leivottiin sun muuta. Äitini oli menossa myös hänen veljensä häihin. Joten hirveästi aikaa ei olltu valmisteluille. Kävimme myös mummini luona. Mummi myös oli ihan innoissaan löhdössä häihin. Mummillani on ikää jo 88-vuotta. Ihmeen hyvin hän jaksoi kuitenkin lähteä juhliin. :) Siivoilin siinä vielä vähäsen ja sen jälkeen taas kotia kohti. Kotona odotti pakkaus urakka. (EN TYKKÄÄ)
Kun Sunnuntai aamu koitti, täytyi taas auto pakata ja lähteä vanhempieni luo. Missattiin veljeni konfirmaatio kun piti mennä vielä järjestelemään paikkoja sun muuta. Juhlat olivat onnistuneet, ja veljeni sai lahjaksi paljon rahaa (ihan liian paljon, puolet minulle olisi voinut antaa. ;))) ). Vieraita oli kivasti ja muutenkin kiva päivä. Ainut miinus oli se, kun melkein koko päivän satoi kaatamalla vettä. Onneksi kaikki vieraat sopivat sisälle. :))
Maanantaina kävin hakemassa keittiö tasot, ja ne oli IHANAT. Nyt vain odotellaan että saataisiin uuden asunnon avaimet, ja päästäisiin tekemään remonttia.
Näin minun lomaviikko vierähti, ja tällä viikolla ollaan taas oltu töissä. :) Toista lomaviikkoa odotellessa ;)
Toivotankin teille mukavaa, lämmintä ja rauhallista Juhannusta. Muistakaahan grillata ja pitää hauskaa. Palaamme jälleen kun asiaa on. :)