Onneksi tänään on ollut ihana ilma, edes jotain plussaa tähänkin päivään. Yritin kovasti istuskella ulkosalla, muttei olo antanut oikein periksi. Tänään ollaan lähinnä hiimailtu vaisusti sisällä. Ruokakaan ei tahdo oikein maittaa, mutta pakko yrittää jotain syödä ja juomatkin etoo ihan kiitettävällä tasolla.
Huomenna olisi aikainen herätys, sillä koira täytyy mennä käyttämään eläinlääkärissä. Viime päivinä meidän vanhempi herra on pissinyt aamuisin lattialle, eikä välttämättä aina kerkiä ulos pissalle. Hajukin on mitä kamalin, joten täytyy käydä tarkastuttamassa että missä vika tällä kertaa.
Noin vuosi sitten oli paha pissatulehdus. Verta löytyi pissasta ja kaikki arvot olivat todella koholla. Koira sai rankan lääkityksen joka teki koirasta kyllä niin väsyneen, ettei lenkille jaksanut lähteä. Toivotaan ettei nyt olisi mitään samantapaista "tautia".
Kuva lainattu TÄÄLTÄ |
Palaillaan!