Pitkään olen halunnut olohuoneeseen pienen lehtikorin, tai yleensäkin semmoisen korin johon voisi laittaa vaikkapa viltin tai muita olkkarin tavaroita. Etsiskelin pitkään koria, löytämättä sopivan näköistä.
Selailin nettiä ja löysin sieltä virkatun korin. Kori oli tehty ontelukuteesta ja värejäkin oli vaikka minkälaisia.
Kävin ostamssa paikallisesta liikkeestä ontelokudetta ja yritin virkata ensiksi ihan pientä koria jossa voisi säilyttää vaikkapa ihan vain hiusharjaa, ponnareita yms.
No enhän minä siinä onnistunut, niinpä kysäisin äidiltäni voisikos hän tehdä minulle sellaisen. Äitini innostui asiasta ja virkkasi minulle ensiksi muutaman pienen korin ja sen jälkeen ison korin olkkariin.
Äitini kysyi minä mallisen korin haluaisin. En tiennyt yhtään minkälainen sen pitäisi olla, niimpä äitini sai vapaat kädet korin tekemiseen.
Pääasia oli että korissa olisi valkoista ja mustaa.. Ja tässä lopputulos. NIIN ihana, TÄYDELLINEN meille ♥
Tämän korin tekemiseen meni vajaat kaksi kiloa ontelokudetta ja monta tuntia työtä. Täydellinen tämä on, en olisi voinut kuvitellakkaan että siitä tulisi näin hieno. Mikä parasta, kori on todella tukeva ja siinä pysyy tavaratkin nätisti, eikä kori lerpsahda. :)
Kori pääsi paraatipaikalle telkkaritason viereen. :) Miksipäs sitä piilottelemaan.
Iso kiitos äidilleni korin tekemisestä ♥
Löytyykö sinun kotoasi virkattuja koreja?