... Elämään jotain sutinaa ...

Otsikon keksiminen on aina jotenkin todella vaikeaa. Toivottavasti en ole ainoa, jolle otsikon keksiminen teettää hieman harmaita hiuksia. 

Mutta asiaan... Tämä viikko on vilahtanut vain ohitse. On käynyt vieraita, joita on saanut kestitä. On tullut sairastettua enemmän ja vähemmän (Kiitos närästys, migreeni ja kauhea selkäkipu) en ymmärrä mistä tämä kaikki johtuu. Aamut on kaikista hankalampia. Närästää niin ettei pysty puhumaan... HYI! Töissäkin olen yrittänyt kaikesta huolimatta käydä..

Ajattelin että koitan kirjoittaa pari eri postausta. Tulee varmaankin liian sekasorto, jos sullon kaiken tähän samaan. (?) :D 

Olen ruvennut pohtimaan elämää ihan uudelta näkökannalta. Mitä nyt, kun on asunto ostettu ja tähän asetuttu. Mikä on seuraava etaappi...? Minne minä tästä. mitä projektia rupean nyt kehittämään? Minä olen sen tyyppinen ihminen, että koko ajan täytyy olla pää kolmantena jalkana menossa tai kehittämässä jotain uutta elämään. Samalla olen myös semmonen, että pelkään kauheesti isoja muutoksia, ja vastuuta. mutta niin minä vaan rakastan sitä. :D Outo olen joo. 

Monia suunnitelmia on.. ja paljon olisi päätettävää. Kummi tätini ja serkkuni kävi alkuviikosta kylässä ja etenkin serkun kans tuli juteltua vaikka ja mitä. Perheen perustamisesta, urasta, ja kaikesta mahdollisesta. Mietinkin heidän vierailun jälkeen mitä oikein elämältä oikeasti haluan. 

Perhe on aina ollut minulle se iso juttu. Olen tahtuonut aina saada lapset nuorena ja elää sitten sen mukaan elämäni. Mutta nyt kun tätä ikää on tullut lisää, olen myös havahtunut että työ on minulle aikas tärkee juttu. Päivät jolloin olen kotona, en osaa tehdä mitään. Jopa vapaana ollessani saatan mennä viettämään aikaa työpaikalla. Osaisinko minä sitten olla vain kotona lapsen kanssa? Tulisiko minusta äiti joka ei viihdy kotona, joka on koko ajan menossa. Osaisinko olla ressaamatta asioita, tulisiko minusta äiti joka osaa keskittyä siihen hetkeen ja nauttia kun lapsi/lapset on pieniä. 

Minulle on ollut nuoresta asti selvä asia, että heti kun mittariin tulee 18 vuotta, olen valmis (voiko koskaan edes sanoa noin) äidiksi. M:n kanssa ollaan mietitty lasta monta vuotta ja aina asiaa siirretty ja sivutettu puheissa. Päätimme kuitenkin että kun elämä tasaantuu jompikumpi pääsee töihin, olisi lapsi tervetullut.. Mutta mitä ihmettä, en olekkaan asiasta enää niin varma. Minulla on työ... oma koti... elämä rullaa tasaisesti... mutta mitä.. en tiedä haluanko lasta nyt tähän saumaan.. 

Minulla on aivan ihana ja rakas kummipoika, jota onneksi olen saanut hoitaa aikas paljon. (kiitos lapsen vanhemmille) Riittääkö tämä minulle muutamaksi vuodeksi. 

Olen havahtunut monen monta kertaa tälläkin viikolla, kun luen blogeja joissa niin kaunis ja hehkuva nainen odottaa vauvaansa, ja minulla takaraivossa jyskyttää ajatus myös Kunpa minäkin... Niin anteeksi kuinka... Minä äitinä? en... Kyllä.... en halua... haluan... Ja se miten löydän kerta toisen jälkeen itseni lastentarvike sivuilta katselemassa vaunuja, pinnasänkyjä, turvakaukaloita sun muuta. Intohimo lasten tarvikkeisiin on jotain  ihan älytöntä. 

Olen puhunut äitini kanssa, jos perustaisin yrityksen. Olisiko siitä minulle haastetta joksikin aikaa? Onko minusta yrittäjäksi? Osaanko olla yrittäjä, mitä se meinaa? En kuitenkaan ole puhunut kenellekkään suuremmin lapsesta, tai sen hankinnasta/yrityksestä. Kaverit, M, työkaverit tietävät että haluan lapsen, jotkut ehkä ovat jopa huomanneet että halu tulla äidiksi on suuri... Mutta miksi tämä kauhea ristiriita silti..? Haluanko minä oikeasti sitoutua tässä vaiheessa lapseen loppuelämäkseni? Jaksanko niitä yö heräilyitä ja itku raivari kohtauksia? Entä jos jäänkin lapsen kanssa yksin? Entä jos M ei sitten haluakkaan minua ja lasta...? Ei... liikaa kysymyksi, muttei vastauksia... 

Luen tämänkin kirjoituksen kerta toisensa jälkeen läpi, ja huomaan LAPSI, on se sana mikä vallitsee tämänkin postauksen... Onko se nyt se seuraava vaihe elämässäni? Vai onko vielä aika tehdä töitä.. edetä uralla... Tehdä jotain ihan muuta. Parannunko tästä migreeni kierteestä koskaan, odotanko niin kauan, että oloni on parempi (?) terveempi... Mitä teen..? Entä jos meille ei ole tarkoitettu lasta...Mitä minun unelmille sitten käy... 

Olenko nyt elämänvaiheessa johon tarvitaan jokin iso vastuu.. 

Jään tätä pohtimaan.. ehkä lähden nukkumaan.. Toivottavasti huomenna(tänään) ajatukset olisi jo selvemmät. :)) 

Hyvää yötä rakkaat lukijat. palataan selvemmän postauksen ääreen aamulla. <3